maanantai 26. toukokuuta 2008

Mitä jenske on taas säätänyt?

Olen nyt säätänyt tuon ulkoasun kanssa jotain pientä, esimerkiksi tein porsaan kuvan sivuille yms. Sen lisäksi tein videon/animaation juonenkulusta. Kaikkea muutakin pientä olen puuhastellut, mm. oikolukenut tekstiä ja ollut iloinen.

Opin mukavasti videon teon aikana, miten saadaan kone jaksamaan videon tekemistä (vaikka olen monesti tehnyt isompiakin projekteja) enemmäin kuin sen puoli tuntia. Videon teossa itsessään ei loppujen lopuksi hurjasti aikaa mennyt, mutta koneen kanssa tappelemiseen kylläkin.

Freewebs ja meidän tietokone harrasti luovaa oikuttelua, ja porsaan kuvan saaminen ja kaikki muu oli eilen lähes mahdotonta, mutta koneen uudelleenkäynnistelemisten ja koneen vaihdon jälkeen kaikki selvisi. Kyseessä oli yksinkertaisesti ollut vain liian iso kuvatiedosto. Kuvan laatu huononi hurjasti, kun tein siitä .jpeg:n mutta sen kanssa on elettävä.

Ei kommentteja: